Anonymisoitu yhteenveto siitä, miten aineisto suhtautuu kommentoituun synteesiin. Kokonaisuutta luetaan vastausten, ei vastaajien kautta: yksittäiset näkemykset on syntetisoitu kannoiksi, painotuksiksi ja jännitteiksi.
Synteesi esitti, että kaksi nimettyä roolia — taiteellinen johtaja ja koordinaattori — ovat "ei-neuvoteltavia" ja konsensus. Aineisto kumoaa tämän taiteellisen johtajan osalta. Koordinaattorista vallitsee laaja yksimielisyys; taiteellisesta johtajasta vallitsee laaja epäluulo tai suora vastustus.
Osa vastauksista ei tunnistanut, mistä taiteellinen johtaja synteesiin ilmestyi — useampi viittasi muistavansa työpajasta johtoryhmän tai raadin, ei yksittäistä johtajaa. Jos synteesiä käytetään päätöksenteon pohjana, taiteellinen johtaja on siirrettävä "ei-neuvoteltavien" listalta avoimeksi kysymykseksi tai korvattava raati-/koordinaattorimallilla.
Karkea jakauma vastausten perusteella, ei äänestys. "Avoin / raatimalli" tarkoittaa kantaa, joka ei tyrmää johtoa mutta palauttaa sen kollektiiviseksi (raati, kvartetti, hallitus tai vaihtuva johtaja).
Vahvin reaktio koko aineistossa. Vastustus kytkeytyy neljän teatterin malliin ja ryhmien autonomiaan: keskitetty taiteellinen johto nähdään uhkana Universumin perusajatukselle.
Yleisin perustelu: Universumilla ei ole koskaan ollut ohjelmistoa perinteisessä mielessä eikä keskitettyä taiteellista johtoa — on ollut teatteritalo, jonka näyttämölle jäsenteatterit tekevät esityksiä. Taiteellisen johtajan ajatus nähdään vastakkaisena taiteellisen vapauden ja ryhmien autonomian perusajatukselle.
Esiin nousee myös rakenteellinen mahdottomuus: nykyisessä neljän teatterin mallissa johtaja ei voi vaikuttaa siihen, mitä ryhmät tai vakiokumppanit esittävät, joten profiili jäisi väistämättä summaksi siitä, mitä eri ryhmät tekevät. Aito taiteellinen johtajuus edellyttäisi koko jäsenteatterijärjestelmän purkamista — mitä kukaan ei kannata.
"Universum on jatkanut toimintaansa juuri siksi, ettei taiteellista johtajaa ole — sellainen veisi pois ytimen."
Useampi vastaus liittää torjuntaan huolen siitä, että jäsenteatterien itsenäisyys ja vuosien työ hukkuvat Konepajan alle, jos rakenne keskitetään.
Osa vastauksista ei torju taiteellista johtoa sinänsä, vaan ehdottaa tilalle kollektiivista mallia — raatia, kvartettia, hallitusta tai vaihtuvaa johtajaa — jotta päätäntävalta säilyy jäsenteattereilla.
Toistuva muotoilu: tuottaja tai koordinaattori valmistelee tuotantosuunnitelman, jonka raati tai kvartetti hyväksyy — lopullinen taiteellinen sanavalta pysyy ryhmien edustajilla. Kuratointi kohdistuisi vain vierailuihin ja festivaaliin, ei omiin tuotantoihin eikä vakiokumppaneihin.
Vaihtoehtoisina kantajina mainitaan vaihtuva taiteellinen johtaja, taiteellinen jaosto tai hallitus. Hallitusvaihtoehtoon liittyy kuitenkin epäily: tuleeko siitä liian raskas ja työläs? Raatimalliin liittyy toinen: malli pitää saada ketteräksi ja päätäntävaltaiseksi ilman suurta tarvetta ilmaiselle työlle.
Tähän teemaan kytkeytyy myös käsitteellinen tarkennus: osa vastauksista kysyy suoraan, tarkoittaako "taiteellinen johtaja" tässä yhteydessä itse asiassa tuotantokoordinaattoria — eli onko taiteellinen sisältö jo lähtökohtaisesti ryhmillä, kumppaneilla ja vierailijoilla, jolloin jäljelle jää vain koordinointi.
Toisin kuin taiteellinen johtaja, operatiivinen koordinaattori saa lähes yksimielisen tuen. Tämä on synteesin se osa, joka kestää.
Koordinaattori kuvataan selkeästi teknisenä ja operatiivisena tarpeena: vastaa tiedonkulusta, aikatauluista, tilanvarauksista ja toimijoiden välisestä koordinoinnista. Yksikään vastaus ei vastusta roolia; osa olisi kaivannut vielä konkreettisempia ehdotuksia markkinoinnista ja tekniikasta.
Toivottu profiili on kaiken tiedon kokoava "hämähäkki", joka osallistuu fyysisesti eri toimijoiden työhön useita kertoja viikossa — ainoa tapa saada tarvittava kokonaiskuva. Tähän liittyy toive, ettei talo jakaudu erillisiin ryhmittymiin (hallinto, tekniikka, taiteilijat omiin poteroihinsa).
Osa vastauksista erottaa kaksi operatiivista roolia yhden sijaan: toinen taloudellisella vastuulla ja mahdollisesti vierailujen kuratoinnilla, toinen suunnittelussa ja teknisessä koordinoinnissa.
Toistuva vaatimus: uudet roolit ovat teoriaa, ennen kuin niiden rahoitus on ratkaistu. Tämä asetetaan useassa vastauksessa kaiken muun edelle.
Ydinviesti: resurssit eivät riitä edes nykyisen toiminnan pyörittämiseen — tarvitaan lisää rahaa ja henkilöstöä, ja rahoitusaukko on ratkaistava ensin. Kaksi uutta roolia vaativat budjetin, jota ei ole olemassa.
Tähän kytkeytyy terävä periaatekysymys: miksi jäsenteatterit rahoittaisivat vapaan kentän toimintaa omalla kustannuksellaan? Osa vastauksista ehdottaa, että koordinoinnin rahoitukseen pitäisi osallistua myös kumppanien sekä Train Factoryn / ravintolan, joilla on omaa ohjelmaa.
Synteesin ulkopuolelta spontaanisti noussut mutta toistuva huoli. Useampi vastaus käsittelee baarin suhdetta omana kysymyksenään.
Vaikeimmaksi koetaan baarin ohjelman integrointi: taide vs. viihde. Konepajan tulisi olla ensisijaisesti esittävän taiteen näyttämö, ei stand-up-lava. Kokemus on, että baari on "kiilannut" ja varannut paljon näyttämöaikaa — mikä vie resursseja Universumilta.
Vaikka työnjako on sopimuksessa jo kirjattu (näyttämö Universumin syys- ja kevätkaudella, kesä baarin), sen toistamista suullisesti pidetään tarpeellisena. Baari nähdään myös identiteettiriskinä: kun se on samassa tilassa, on vaara, että Universumin oma identiteetti hämärtyy.
Erillisenä huolena nousee konseptin kasvun tuoma paine yleisömäärien ja lipputulojen kasvattamiseen — useassa vastauksessa todetaan, ettei tämä saa eikä saisi vaikuttaa ohjelmistosuunnitteluun.
Vähemmistökanta, mutta merkityksellinen: se kohdistuu suoraan aineiston yleisimpään arvoon ja kytkee sen rahoitukseen.
Osa aineistosta erottaa taiteellisen vapauden ja taiteellisen identiteetin toisistaan: vapaus ilman tunnistettavaa pyrkimystä on ongelma, jos esitystä ei voi markkinoida eikä se houkuttele yleisöä. Ensisijaisena tavoitteena nähdään, että ihmiset haluavat tulla katsomaan — siitä seuraa pääoma, jota nyt tarvitaan.
Tähän liittyy näkemys taiteellisen johdon todellisesta funktiosta: johdon pitäisi voida seistä esityksen takana ja tunnistaa sen luonne, vaikkei ymmärtäisi sen sanomaa. Vastapainoksi muu aineisto korostaa riskinottoa ja epäonnistumisen lupaa — esityksen on voitava myös täysin epäonnistua, sillä se erottaa Universumin laitosteattereista.